Näin siinä nyt kävi...

Oijoi, nyt taitaa olla selittelyjen paikka, sillä viimoisin blogipostaukseni taitaapi olla huhtikuun lopulta. Hupsista. Noh, uskon kuitenkin selittelyjeni olevan aivan pätevähköjä, sillä eihän kellään lääkiksen pääsykokeeseen kauheella innolla ja tsempeillä opiskelevalla voi olla huhtikuun lopun ja toukokuun loppupuolen pääsykoepäivän välissä aikaa millekään muulle kuin ainaiselle pänttäämiselle. Tai itselläni ei ainakaan ollut, hyvä että valmennuskurssikerroista selvisin, nukkua ja syödä ehdin. Ja eihän se tietenkään riittänyt, että opiskelin ja laskin kuin hullu, tietenkin keväinen flunssantapaiseni ilmestyi jälleen ilahduttamaan minua niinkin ystävällisesti, että pääsykoeaamuna vedin buranaa naamariin ihan vain varmuuden vuoksi. Itseasiassa olen kärsinyt nyt tästä kuumeettomasta nuhasta ja sen erinäisistä sivuoireista jo huhtikuusta asti ja alankin tässä vaipumaan jo pienoiseen epätoivoon Tuiran terveysaseman sairaanhoitajien ja lääkärien suhteen. Tai ehkä nenäni onkin vain niin uniikki ja vaivani niin ihmeellinen, ettei tähän omituiseen vaivaan löydy oikeanlaista nenäsumutetta taikka muuta lääkitystä, empä tiedä. Kuitenkin, vietin siis lähinnä viimeisen opiskelukuukauden opiskellen, laskien, päntäten, kertaillen, niistäen, niistäen, niistäen.

tänä vuonna pääsykoeopiskelukansioni täyttyi näinkin täyteen opiskelumateriaaleista

Itse pääsykoepäivään päivänä, koepäivänä ja siis päivänä, jolloin täytyy pysyä vähintään viisi tuntia skarppina ja hyvissä voimissa, aloin valmistautumaan hyvissä ajoin. Ensinnäkin aloin heräämään yhä aikaisemmin, sillä normaalistihan heräilin pitkin kevättä opiskelemaan siinä yhdeksän maissa. Aloinkin siis pikkuhiljaa parin viikon ajan heräilemään aina vähän aikaisemmin ja viimeisten muutaman päivän ajan heräilinkin jo siinä seitsemän aikaan ja aloitin opiskelemaan yhdeksän maissa. Tämän saman rutiinin olen toteuttanut jo parina viime vuonna ihan vain sen takia, että tiedän olevani huono aamuherääjä ja haluan olla mahdollisimman skarppina ja terävänä pääsykokeessa enkä halua pilata koetta edellisen yön vähäisillä unilla. Tietysti valmistauduin kokeeseen myös henkisesti miettien koetilannetta etukäteen: mitä teen, kun istahdan tuoliin odottelemaan koeajan alkua, mitä teen heti ensimmäisenä, kun koepaperin saa aukaista ja miten ajoitan eri tehtävien teon eli kuinka paljon aikaa kulutan kuhunkin tehtävään ja tehtävätyyppiin. Tietysti myös eväät olen miettinyt etukäteen ja käyttänyt itseasiassa samoja eväitä jo parissa edellisessäkin pääsykokeessa. Omat evääni koostuivat lähinnä proteiini- ja energiapatukasta, jotka olin pilkkonut valmiiksi pieniksi suupaloiksi. Kuulostaapa autistiselta, mutta halusin syömiseni olevan helppoa ja nopeaa. Ja juomaksi vettä. Olenkin aina vähän itsekseni hihitellyt heille, jotka tulevat lääkiksen pääsykokeeseen voileipien ja muiden isojen eväiden kanssa ikäänkuin piknikille, sillä jos pingotat koko viisituntisen ihan täysillä ja yrität ehtiä vastata jokaiseen kokeen kysymykseen kunnolla, ei sinulla ole aikaa piknikkeillä voileipiä. Tai ainakin hyyvin harvoilla on viiden tunnin aikana tällaista luppoaikaa. Nämä asiat hoidin siis etukäteen, muutaman päivän rennomman kertaamisen lisäksi tietenkin, ja sitten lampsin pääsykokeeseen.

Minulle on hieman tyypillistä sellainen pienoinen sähelöinti erinäisten asioiden kanssa enkä tietenkään säästynyt sähelöinniltä myöskään pääsykokeeseen lampsiessani:D Poikaystäväni on niin ihana, että lähti saattamaan minua pääsykokeeseen ihan pääsykoesalin ovelle ja nimenhuutoon asti. Olin katsonut salini tottakai etukäteen intternetistä ja tiesin salin myös entuudestaan entisenä kemian fuksina. Noh, kun pääsimme lipastolle (yliopistolle oululaisittain) jonottamaan salini eteen, huomasin, ettei sukunimeni kuulukaan salin ovessa olevien kirjainten väliin ja lähdimme poikaystäväni kanssa tarkistamaan erästä toista salin ovea, josko minun kuuluisi sittenkin olla siellä. Kun kävelimme jo kauheeta vauhtia toiseen suuntaan, kuulinkin nimeni aularavintolasta, joka on siis kerrosta alempana portaiden alapäässä ja lähdinkin kauhealla vimmalla viihottamaan sinne päin. Epähuomioissani jätinkin siis poikaystäväni vaan seisoskelemaan ihmeissään, mutta onneksi tajusin huikata heipat portailta. Harmittaa lähinnä vain se, että paniikissa unohdin tsemppipusut, mutta mitäpä noista:D En ollut tosiaan tajunnut, että samaan saliin otettiin hakijoita sisään sekä salin ylemmästä että alemmasta ovesta ja minun nimeni huudettiin siis alemmalta ovelta. Onneksi emme siis ehtineet juosta kovinkaan kauas ja nimeni sattui juuri kuulumaan valvojan suusta. Huhhuh:)

Itse pääsykokeesta en muista enää juuri mitään. Näin on tapahtunut lähes joka kerta, pari tehtävää jää mieleen ja muut jäävät unholaan. Tavoitteenani kuitenkin oli, että ehtisin tehdä kaikki pääsykoetehtävät kuten ehdin viimekin vuonna ja niinhän minä ehdin. Ehdin jopa hieman tarkistelemaan tehtäviäni ja lisäilemään tehtäviin pieniä seikkoja. Sen suhteen olinkin hyvin tyytyväinen. Heti kokeen jälkeen minulla oli suhteellisen tyytyväinen olo. Minulla oli sellainen olo, että olin oikeasti oikeasti antanut kaikkeni, kaiken mitä minusta irtoaa, ja että olin tehnyt parhaani niin kokeessa, kuin opiskellessani pääsykokeeseen. Olisihan sitä tietenkin voinut opiskella vaikka maailman tappiin asti kaikkien lukiokurssien eri kirjasarjat, kaikki lääketieteen itseopiskelumateriaalit, kaikki yotehtävät, galenokset ja kaikki, mutta sillä hetkellä tiesin, että olin tehnyt kaiken minkä pystyin. Enempään en pystynyt. Ja olin sinällään heti pääsykokeen jälkeen ihan tyytyväinen. Mutta, kuten arvata saattaa, parin päivän päästä rupesin tietenkin vainoharhaiseksi ja miettimään kaikkia tehtäviä tarkemmin ja minulle tuli varsinkin biologian tehtävistä sellainen olo, että olin vastannut niihin hyvin lapsellisesti ja tönkösti. Minulla ei ole ollut tapana katsella pääsykoetehtävien vastauksia etukäteen, koska en halua turhaan spekuloida ja laskeskella pisteitäni ja aiheuttaa turhaa epävarmuutta itselleni. Pysyinkin siis erossa vastausanalyyseistä, vaikka otin niistä kuvat kiusakseni kännykkääni. Päätin kuitenkin yrittää olla stressaamatta ja odotella rauhassa tuloksia, sillä jokainen turha spekulaatio tuntui aiheuttavan vain turhaa mielipahaa.

Alppiroadtrippimme alkoi Saksasta, Münchenista

Mutta juu, muidenkin pääsykokeitteni jälkeen aloinkin sitten lomailemaan. Lähdimme poikaystäväni kanssa juhannuksen jälkeen kolmeksi viikoksi eteläisempään Eurooppaan, vuokrasimme auton ja ajelimme käytännössä Alppeja ympäri. Matka oli mahtava, uskomaton ja kaunis täynnä hyvin erilaisia, vastakohtaisia kokemuksia ja elämyksiä. Minulla ei oikeastaan riitä edes sanat kuvaamaan, kuinka antoisa matka meillä oli. Matkan ajankohta vain epäilytti minua, sillä laskeskelin päässäni missä maassa mahdammekaan olla juuri sinä hetkenä, kun saan tietää pääsykoetulokset. Laskeskelin, että olisimme juuri sveitsiläisen ystävämme luona tuolloin ja pelkäsin tottakai, että "ohut kirje" pilaisi reissustamme pari seuraavaa päivää ja koko Sveitsin kokemus menisi aivan pilalle jos itkisin ja masentelisin vaan kokoajan. Mutta päätimme silti ottaa riskin reissun ajankohdan suhteen, sillä tuo ajankohta sopi parhaiten yhteen poikaystäväni töiden kanssa. Alkumatka menikin aina väliin stressatessa tuosta kohtalokkaasta päivästä, mutta yritin nauttia hetkestä ja kaikesta uudesta ja ihmeellisestä. Eräänä aamupäivänä olimme kirjautumassa ulos Saksassa sijaitsevan kaupungin Gailingenin kauniista vierastalosta. Poikaystäväni oli vielä suihkussa ja päätin tarkistaa ehtiessäni facebookkini. Huomasin, että ystäväni oli kirjoitellut aikajanalleni viestin. Meillä on ollut tapana linkkailla toisillemme erilaisia mukahauskoja juttuja ja ajattelinkin ystäväni linkanneen minulle jälleen jonkin Ismo Laitela -videon juutuupista:D Ihan normaalisti siis näppäilin facebookseinäni auki. Seinälläni ei ollut Ismo Laitelaa. Seinälläni oli onnittelut nimestäni listalla!! Nimeni oli kuulemma netissä! Siellä listalla! Sain aivan kauheat sätkyt ja aloin huutamaan "apua apua apua" ja poikaystäväni oli aivan ihmeissään ja luuli, että ikkunasta oli parveillut huoneeseen jokin hämähäkkilauma tai vastaava koska olin niin hysteerinen. Kädet tärisi ja itku tuli enkä enää muistanut edes, että miltä sivulta lääketieteelliseen opiskelemaan päässeiden nimet löytyvät, joten poikaystäväni täytyi etsiä nimilista käsiinsä ja varmistaa, että ystäväni oli varmasti lukenut oikein. Ja niinhän se nimi siellä oli! Olin ihan shokissa ja hysteerinen! Ja niin onnellinen! Kirjauduimme ulos vierastalostamme ja matkasimme samana päivänä Sveitsin puolelle Reinin putouksille ihailemaan maisemia. Miten täydellisen onnellinen päivä<3

Reinin putoukset<3

Näin tästäkin ikuisesta hakijasta tuli viimein lääkiksen fuksi. Pitkä aherrus palkittiin. Olen vieläkin aivan hämilläni. Kaikki uusi ja tuleva jännittää ja vähän pelottaakin, mutta pääsykoelukemisen täyteiset keväät ovat nyt osaltani ohi, enkä joudu enää miettimään, millä hanttitöillä säästän rahat tulevan kevään pääsykoelukemisiin. Enää ei tarvitse miettiä, mitä sitä itsestäni nyt lopulta isona tulee. Vai tuleeko mitään. Lääkäri minusta tulee! Ja riehakas Oulun lääkiksen fuksi!

I can do it!

Ihanaa ja aurinkoista kevättä! Auringosta ja lämmöstähän onkin oikein kiva nauttia näin ikkunan takaa, hieman nuhaisena ja opiskeluntäyteisin päivin. Onneksi pääsykokeet ovat jo kuukauden päästä ohi ja nämä pääsykoelukutoukat pääsevät nautiskelemaan siitä, mistä Oulun haalariväki on nauttinut jo muutamia päiviä, keväästä. Oulussahan opiskelijoiden wappuriennot kestävät sen päälle viikon, mutta olen itse jo lähes tottunut siihen, etten voi osallistua kuin pariin, tänä vuonna vain yhteen wappurientoon. Onneksi olen kokenut myös päivien pituisen wapun pari vuotta taaksepäin ja toivottavasti perinteisiä päiviä kestäviä opiskeluwappuja on vielä ainakin pari edessä. Korvaisi tämän pienoisen harmistuksen täältä opiskelukirjojen ääreltä. Opiskelijaelämää odotellessa:)

lukiosta asti minua uljaasti palvellut, kulahtanut ja kulunut kynäni lopetti toimintansa,
mutta onneksi seuraaja on jo kovasti tehtävien kimpussa, parrain kynä!
(huomaa päivieni ilo, kuvaan kyniäni)

lihattomana lokakuuna jäi seitanpihvit kokeilematta, nyt on asia korjattu!

Valmennuskurssin kurssikerrathan ovat lisääntyneet jo maaliskuussa ja nyt on noita kurssikokeitakin alkanut olemaan tiuhempaan. Itseasiassa 3/4 on jo suoritettu. Pidin kolmannesta välikokeesta aikalailla ja se tuntuikin menevän suht hyvin. Tuloksia siitä siis odotellessa. Toinen välikoe meille on jo palautettu ja tämäkin koe meni odotettua paremmin. Taisin jossakin blogitekstissä jo päivitellä sitä, miten itseä ärsyttikään nuo koetehtävissä olleet virheet ja niiden takia menetetyt pisteet. Lisäksi menetin pisteitä käsialani vuoksi, C:t ja O:t menevät kuulemma sekaisin, oivoi:D Noh, tästä huolimatta sain meidän kurssin toiseksi parhaat pisteet ja neljänneksi parhaat pisteet, jos verrataan myös toisen lyhyemmän kurssin kaikkiin pistemääriin. Kokonaispisteitä ahmin sen 79,33 ja parempia pisteitä olivat omalta kurssiltani jollakin 90,1, toiselta kurssilta 79,5 ja 81,5. Uskon pystyväni parempaan, joten saapa nähdä miten tuo kolmas koe loppujen lopuksi meni;) Mutta ihan vertailuna, fysiikan koeosuudesta sain tässä toisessa välikokeessa pisteitä 33p / 44p, kemian koeosuudesta 17p / 30p ja biologian koeosuudesta 29,33p / 44p. Parannusta edellisiin koepisteisiin verrattuna tuli siis fysiikassa ja hippusen myös biologiassa, kemia meni oletettavasti huonommin. Kemiassa tosin pisteitä verotti se, ettei kukaan saanut tästä virheellisestä tehtävästä pisteitä kuin 1 tai 2, vaikka 5 pistettä olisi ollut tarjolla siinä tapauksessa, että tehtävänannossa oltaisiin muistettu kertoa parikin arvoa. Kaikenkaikkiaan siis melko tyytyväinen, vaikkakin 70 pintaan olevia pistemääriä oli kursseilla yhteensä useampia ja prosentuaalisestihan näiltäkin kursseilta vain sen muutama luultavasti pääsee sisään. Eli vaikka täällä kärkikahinoissa ollaan, ei se takaa yhtään mitään. Ainoana varmana läpipääsijänä pidän tuota erästä, joka neroili noinkin korkeat pistemäärät kuin 90,1, jossa on jo aikamoinen kaula meihin 80 pisteen pinnassa oleviin. Kolmannen välikokeen tuloksia odotellessa!

pidemmällä kuin eilen:)

Eräänä opiskelupäivänä istuskelin tyypilliseen tapaani omassa opiskelunurkassani laskien tiuhaan tahtiin fysiikan tehtäviä, kunnes postiluukusta tipahti päivän posti. Ihan normaalisti lähdin tarkistamaan olisiko Lidlillä taas hyviä tarjouksia ja onko Rauhan Tervehdys taas ilahduttamassa paperinkeräyslootaamme. Ilmaisjakelujen ja mainosten välistä tipahtikin yllättäen kortti! Ajattelin, että ompas myöhäinen syntymäpäiväkortti, taikka hieman aikainen syntymäpäiväkortti myös tuolle miekkoselle. Kunhan ihmetykseltäni pääsin korttia lukemaan taisimpa hieman ilahtua! Joku oli lähettänyt minulle pääsykoetsemppikortin! Korttiin oli kirjoitettuna lainaus täältä minun blogistani: #20.5.reilustirajatylittäenlääkikseen. Vähänkö hauska! Eräs asia kumminkin kummastutti. Kortissa ei lukenut, että keneltä se oli! Tyypillisesti mielikuvitukseni laukkaili jo vaikka ja missä. Tutkailin, että mitä ihmettä, kortissa oli kuitenkin postimerkki ja oikea osoitteeni, nimeni ja kaikkea. Mutta kuitenkin selvä viittaus blogiini? Ensimmäisenä rupesin foliohattuilemaan ja mietin, onko blogini vuotanut identiteettini vahingossa nettiin, vaikka olen kovasti yrittänyt henkilöllisyyttäni piilotella:D Lopulta rauhottelin itseäni, että eihän nyt sentäs. Ihmettelin kuitenkin, miksi joku tuttuni lähettäisi kortin ihan postin kautta. Mutta sittenhän tajusinkin, tuon ihmettelyn seurauksena, että kyllähän minulla onkin tällainen aivan erityinen ystävä, joka tykkää yllättää näinkin kivasti ja salaperäisesti jopa postimerkin kanssa ja nimettömänä pysytellen<3 Ja kyllähän tämäkin mysteeri selvisi, kun kysäisin vain, että hei satuitko lähettämään mulle postia. Hehheh! Näin tsemppaavat ystävät ovat kyllä aivan ihania ja tärkeitä! Vaatii ystäviltä kyllä todella paljon kärsivällisyyttä katsella tällaista lukutoukkailua keväästä toiseen, jolloin aikaa ystäville ja tekemisille on vaikea löytää. Kiitos kärsivällisyydestä ja tsempeistä sinä blogiani lukeva ystävä<3

I CAN DO IT!

Arvostelussa: minäitse & itseopiskelumateriaalit

Heippahei, tulin vain nopeasti kertoilemaan lyhyet opiskelukuulumiset sekä ilmoittamaan hieman tulevasta blogikirjoituksestani. Tästä blogipäivityksestä tulee tällainen lyhyt sepostus vain, sillä innostuin seuraavan blogipäivitykseni ajatuksesta niin paljon, että olen kirjoitellut tuota päivitystä jo monena yönä unissanikin ja suunnitellut jo kaikenmaailman väliotsikot ja taulukotkin unissani valmiiksi. Siispä siis, ajattelin kirjoittaa, jos ketään nyt tällainen edes kiinnostaa, hieman arvostelua eri valmennuskirjasarjoista ja tehdä hieman vertailuja kirjasarjojen kesken. Omasta näkövinkkelistä tietenkin. Ärsyynnyin nimittäin tässä eräänä kauniina opiskelupäivänä  nykyisten itseopiskelumateriaalieni virheiden määrään ja kävin antamassa heidän facebook-sivullaan hieman kiukkupalautetta asiasta. Noh, siinä sitten eteenpäin laskiessa ja rauhoittuessa rupesin muistelemaan, että minkäslaisia itseopiskelumateriaaleja sitä onkaan tullut tässä vuosien varrella laskettua ja tajusinkin yhtäkkiä, että olenhan minä omistanut ja kolunnut läpi jopa viiden eri valmennuskurssin itseopiskelumateriaalit. Siispä seuraavassa blogikirjoituksessa vertailenkin näitä materiaaleja ja kerron oman mielipiteeni materiaalien hyvistä ja huonoista puolista. Harmi, että tämä arvostelu tulee vasta tässä vaiheessa kevättä (tosin nyt vasta olen perillä nykyisten itseopiskelumateriaalieni tasosta), mutta josko tuosta tulevasta arvostelusta olisi jollekin jotain apua:) Onkohan tämä nyt ihan urpo idea?

Ja sitten niitä kuulumisia! Kiirettä on ja ihan hyvä niin, lukusuunnitelma on kuitenkin pitänyt ja siitä täytyy olla tyytyväinen. Viime viikolla tapahtui tämä jokavuotinen ja jo perinteeksi muodostunut pieni masennuskohtaus, jonka seurauksena piti jälleen muistutella itselleni erästä tärkeää asiaa, joka tuntuu aina vain unohtuvat ja aiheuttavan turhaa masentelua. Kaikkihan alkoi taas siitä, kun istahdin valmennuskurssille pitkän ja laskujen täyteisen kotiopiskelupäivän jälkeen ja meille jaettiin valmennuskurssin kurssikokeen fysiikan osuudet. Opettaja ei ollut ehtinyt tarkistaa viimeisen tehtävän viimeisiä kohtia, mutta saimme vilkaista muiden tehtävien pistemääriä. Ihan neutraalina selasin läpi lähes täysiä ja muutamaa täyttäkin pistemäärää ja olin vain että jaha, noniin, ihan kiva. Sitten aloimmekin laskeskelemaan vanhoja pääsykoetehtäviä sekä vanhoja YO-koetehtäviä ja kappas, heti kolmannessa tehtävässä itsellä alkoi tökkiä ja pahasti enkä vain pystynyt keskittymään. Terveellä luonteellanihan sitten ärsyynnyin itseeni, miksi olenkin näin huono ja pölijä etten osaa tällaista yksinkertaistakaan pääsykoetehtävää ratkaista. Siirryin seuraavaan ja taas seuraavaan tehtävään ja lopulta luovutin ja päätin, ettei laskeminen enää niin myöhään vain onnistu ja läksin kotia lepäilemään. Mitäpä sitä turhaan tappelemaan tehtävien sekä itsensä kanssa. Siinä samalla tuli sitten tietenkin myös unohdettua se ihan jees hyvä menestyminen itse fysiikan kokeessa, mutta sehän ei tietenkään ollut sillä hetkellä tärkeää. Koko loppuilta meni sitten vähän masennellen. Seuraavana päivänä kiukkuyöunien jälkeen hieman piristyneenä sitä jälleen muisteli, kuinka viime vuonna oli oivaltanut erään tärkeän seikan: ei lääkiksenkään pääsykokeessa tarvitse osata kaikkea. Tämä tuppaa kyllä unohtumaan liian usein ja masennus iskee heti, jos yksikin tehtävä ei ratkea heti vaan vasta vastausta kurkkiessa. Sehän tosiaan riittää, että osaa kokeesta suurimman osan. Ei lääkikseen pääseminen edellytä kaikkitietävyyttä. Pienenä perfektionistina tämäkin pitäisi nyt jälleen hyväksyä:)

tällainen maisema kotimatkalla valmennuskurssilta saa opiskelukiukunkin laantumaan, kevät tulee<3

Ps. en mää ihan kokoajan kiukkua... :D

Tiukkaa opiskelua!

No nyt ovat opiskelut alkaneet sitten todenteolla. Ja kyllähän sen heti huomaa siittäkin, etten ole ehtinyt kautta jaksanut päivitellä blogiakaan kahteen viikkoon. Olen tainnut jo mainitakin, että sitten Amsterdamin reissun valmennuskurssini kurssikertoja on alkanut olemaan sen kolme kappaletta viikkoon. Käytännössähän tämä tarkoittaa sitä, että aloitan kurssipäivänä opiskelun suunnilleen siinä kymmenen ja yhdentoista maissa juotuani rauhassa aamuteen ja virkoillessa hieman uuteen päivään, luen siihen puoli neljään taikka neljään asti iltapäivällä elikkä kotiopiskelua tulee sen parhaimmillaan kuusi tuntia alkuunsa ja sitten lopulta päädyn viideltä alkavalle kurssille, jossa opiskelen neljä tuntia siihen ilta ysiin asti. Tämä on siis lukemisen kannalta ihanteellinen aikataulu, mutta tietenkin nuo aamupäivän ja iltapäivän lukemiset saattaa jäädä vähemmälle jo ihan ruuanlaiton sun muunkin takia. Mutta oikeastaan ennemmin tällä hetkellä tämä lukemisinto ja pienoinen lukemisressikin on saanut aikaan sen, ettei sitä ruokaakaan oikein ehdi tehdä tuossa ennen kurssia ja ruuanlaitto jääkin usein sinne iltaseen. Onneksi omaan tuollaisen huonomman taikka paremman puoliskon, joka pitää huolta siitä, että tämä huusholli pysyy pystyssä ja pyykitkin tulee pestyä. Muutenhan tässä hukkuisi kirjojensa kanssa sinne pyykkivuoren uumeniin ja ryömisi esiin sukkakasasta vasta sitten kun maha ilmoittaa ruokahalustaan peristalttisten aaltojen kulkiessa mahan tyhjyydessä.

pari viikkoa sitten sai vielä polkea pimeässä valmennuskurssilta kotia ihaillen Tuiran silloille näkyviä valoja

Kiirettä siis on, mutta onnekseni täytyy hehkuttaa, että lukusuunnitelmani on pitänyt ja kurssiltakin saamani kotitehtävät yms lisätehtävät olen voinut upottaa johonkin kohti lukusuunnitelmaa. Eikus anteeksi, nyt tuli vähän valehdeltua. Päätin nimittäin tässä eräs kaunis päivä, etten enää yritäkään tehdä biologian kurssilta saatuja kotitehtäviä. Ja tämäkin siksi, että teen mielestäni nykyäänkin aivan tosi paljon (ehkä liikaakin?) biologian tehtäviä osana lukusuunnitelmaani ja opiskelumateriaalejani, enkä vain ehdi tehdä tämän lisäksi vielä näitä jo toistosta käyviä kotitehtäviä. Haluaisin sitä paitsi vieläkin enemmän keskittyä noihin kemian ja fysiikan vaikeampiin ja pääsykoetyyppisiin laskuihin, kerta itsestäni ainakin tuntuu ettei varsinkaan biologian esseemäisistä pääsykoetehtävistä irtoa helpolla pisteitä, ellei osaa muotoilla asioita erittäin loogisesti ja käsitellä aihetta monipuolisesti ja hienosti ja mitä vielä. Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu siltä, että biologia on jopa paremmin itsellä hallussa kuin esimerkiksi kemia. Ja siksipä tämä kotitehtävien unohtaminen ei tuota kauheaa päänvaivaa. Sen sijaan olen kirinyt kemian ja fysiikan vanhoissa pääsykoetehtävissä lukusuunnitelmaa kiinni ja aikataulussa ollaan. Näillä mennään.

kirjaston pääsykoeopiskelijoista täyttynyt lukusali ajoi opiskelemaan kahvioon

Mitäpähän muuta opiskelurintamalla onkaan tapahtunut tässä kahden viikon sisään.. No ainakin meillä oli se toinen valmennuskurssin kurssikoe! Ja voihan että kun se ärsyttääkin! Tavoitteeksi ajattelin, että josko tuosta kokeesta nyt tulisi edes hiukkasen pikkasen paremmat pisteet kuin viime kokeesta. Jää nähtäväksi, sillä itselle jäi jotenkin vähän sellainen tunkkainen olo koko kokeesta ja jälkikäteen harmittaa todella parikin tehtävää. Ensinnäkin, eräässä kemian tehtävän tehtävänannossa ei oltu mainittu, että olosuhteet olisi pitänyt ihmiselimistössä olettaa NTP-olosuhteiksi lämpötilan ja paineen suhteen.. Elikkä siis tehtävässä olisi itse pitänyt kirjoittaa vastaukseensa, että minäpä tässä nyt oletan tällaisessa tilanteessa olosuhteet NTP-olosuhteiksi, vaikka reaktio tapahtuu luultavasti 37asteisessa ihmiselimistössä. Noh sinänsähän kyllä tajusin, ettei tehtävää voi ratkaista ellei näitä arvoja ole tiedossa ja sempä takia pläräsinkin koko kokeen moneen kertaan läpi etsiäkseni jotain johonkin tekstien tai kaavakokoelman lomaan piilotettua arvoa, jonka avulla tehtävä tulisi ratkaista. Mielestäni aika huonosti laadittu tehtävä. Jäi sitten lopulta tekemättä, vaikka olisin sen osannut tehdä NTP-olosuhteiden arvoilla. No eipä siinä, toiseksi kompastuskiveksi muodostui eräs fysiikan tehtävä, johon oli annettu uusi outo kaava. En tajua miten voinkin mennä heti ihan jumiin tehtävissä, joissa annetaan upouusi kaava, jonka avulla pitäisi nyt opastustekstin turvin laskea. Viime pääsykokeessa taisin vetäistä nollat juuri vastaavanlaisesta kemian tehtävästä, jossa annettiin tehtävänannossa täysin tuntematon kaava. Sehän viime pääsykokeessa olikin hauskaa, että tutkiessani omia papereitani, vastauksiani ja pisteitäni olin saanut tehtävistä joko täysiä pisteitä taikka nollia. Oivoi. No mutta, tuloksia tästä välikokeesta ei ole siis vielä tullut, mutta odotukset eivät ole kyllä kovinkaan korkealla. Kaksi koetta takana, kaksi edessä.

Tästä eteenpäin en tiedä luvata, tulenko päivittämään blogia kovinkaan useasti kerta on tämä opiskelutahti nykyään aikamoinen! Olen joutunut uhraamaan ajatuksen "kaksi vapaapäivää viikossa" jo aikaa sitten ja aika on muutenkin kortilla. Olen myöskin erittäin raakasti todennut ja huomannut, että kylläpä sitä viime vuonna lukikin melkoisen vähän kerta nyt on tullut luettua tähänkin mennessä jo lähes tuplaten. Toivottavasti tämä uurastus nyt tuottaisi sitä kauan kaipaamaani tulosta! Onneksi kevät tulee ja aurinkokin paistaa päivä päivältä yhä enemmän niin jaksaapi pakertaa sillä innolla, että kohtapuoliin voi nauttia ulkoilmasta tunkkaisen lukunurkkauksen sijaan ja ehkä jopa pienestä lukuvapaasta lomasta!

kevätinspistä Amsterdamin kukkakuvasta!

Ainiin ps. tein vihdoin yliopisto- ja ammattikorkeahaun. Ensimmäisenä hakutoiveena tottakai Oulun lääkiksen yleiselle, toisena sairaanhoitajaksi, kolmantena biokemiaa ja neljäntenä biologiaa. Tänä vuonna sattuikin ihan sopivasti, että biokemian ja biologian pääsykoepäivät ovat vasta lääkiksen pääsykokeen jälkeen, joten eipähän tarvitse uhrata pääsykoeopiskelupäiviä istuessa muissa pääsykokeissa ressaamassa! Huh!

Ikäkriisitön mutkainen polkuni

Nyt on tämä ikuinen hakija päivittänyt ikänsä niin profiilin kuvaukseen kuin ehkä mieleensäkin. Hetkittäin, kun joku erehtyy jostain syystä kiinnostumaan iästäni, meinaan unohdella tuon luvun suuruuden ja erehtyä luonnehtimaan itseäni 22-vuotiaaksi. Eipä tässä kahdenkympin tällä puolella tuosta iästä enää jaksa huolehtia saati muistella näiden turhien numeroiden määrää. Ihmekös nuo siis väliin unohtuvatkin. Mutta vaikka nuo numerot joskus sinne unholaan uppoavat, niin kyllähän ne silti hieman muistuttelevat itsestään näin ikäkriisin muodossa varsinkin nyt, kun tässä ollaan jälleen fuksiksi pyrkimässä. 24-vuotias fuksi. Olin viimeksi fuksina Oulun yliopistolla kemian linjalla vuonna 2010 elikkäs taisin olla tuolloin niinkin nuori ja innokas kuin 20-vuotias. Tähän verrattuna tämä 24-vuotias, toivottavasti tuleva fuksi, kuulostaa jo ikälopulta kaikkiin fuksirientoihin. Ei siinä, luulen olevani aivan yhtä innolla mukana riippuen tietenkin pirskeistä. Ehkei nämä Oulun Tivolit sun muut kovin enää herätä suurempia hihityksiä vaan ennemmin kait sitä päätyy Teekkaritalolle tai muualle;) Ovatpahan tulleet tässä Oulussa asuessa ja väliin opiskellessa nämäkin ympyrät hieman tutuimmiksi ettei tarvitse olla yhtä eksynyt fuksipallero kuin vuonna 2010. Ja onnekseni taisin joskus lueskella jostakin, että olisikohan tuo Oulun lääkiksen aloittavien opiskelijoiden keski-ikä siinä 23 vuoden paikkeilla ja olikohan hakukertojenkin keskiarvo siinä kolmosen suunnilla. Melkein keskiarvotyyppejä siis ollaan, joskin sillä keskiarvon kehnommalla puolella..

Mutta tosiaan, kun tämä ikäkriisi näin hieman jo iski sen suhteen, että eikös tässä olisi jo pitänyt lähes valmistua ja edetä ja saavuttaa ja synnyttää ja kaikkea niin onnekseni poikaystäväni linkkaili minulle jälleen piristäviä internetin saloja. Oi tätä ilosanomaa, eipä ne kaikki nerotkaan ole neroillu kuin vasta vähän myöhemmällä iällä! Että hei, kyllähän sitä nyt 24-vuotiaanakin ehtii ja helposti! Ei ne lääkiksen luentosalien penkit istumalla kulu taikka vuosien kuluessa karkaile ikuisten hakijoiden peppujen alta. Myös J.R.R Tolkienin sanat ovat erityisen lohduttavia: "Not all those who wander are lost." Mikä ihana lause! Onhan tässä tullut tuunailtua jos jonkinmoista työtä näinä "välivuosinani", joitakin tärkeämpiä ja inspiroivampia töitä ja joitakin vähemmän inspiroivia töitä lähinnä rahankeruumielessä, mutta silti tässä vaeltelun lomassa on tuo päämäärä ollut kirkkaana mielessä enkä ole tuntenut sinänsä olevani eksyksissä. Toteutan unelmaani vain vähän vaikeamman kautta, mutkitellen, mutta toteutan. Vaikka tässä artikkelissa puhutaankin lähinnä tällaisista suuremmista keksijöistä ja keksinnöistä yms, niin jostain syystä tämä artikkeli antoi minulle yllättävän paljon rohkeutta ja uskoa siihen, että ei se oma mutkitteleva polku ole mitenkään huonompi kuin toisten ehkä suoraviivaisempi ja nopeampi tie. Erityisesti tajuntaani iski artikkelin viimeisen kuvan varoitus, don't compare. Tähän korkeaan kukkulaan itse ainakin tuppaan kompastumaan kerta toisensa jälkeen ja kuten kuvassa, tippumaan kivenlohkareena vuorten väliseen rotkoon. Siksipä pitäisikin pitää nämä sanat mielessä: "Don't compare yourself to people who already succeeded. They have their own story." Minulla on jo muutamia tuttavia sekä ystäviä tuolla lääkiksen puolella opiskelemassa ja on myönnettävä, että kyllähän se kateus aina iskee, kun kuuntelee kuulumisia kandiaisista, kursseista ja työharjoitteluista. Mutta eihän tämä kateus auta asiaa. Pitäisi vain olla vertailematta, kadehtimatta ja tulisi pitäytyä omalla polullaan ja uskoa omaan tekemiseensä ja suunnitelmaansa, mikä toivottavasti sitten johtaa joskus vihdoin tämänhetkisen polun päähän. Jotta pääsisi sitten aloittamaan uuden polun! Tätähän tämä on!

"Kelatkaa, nää ihmiset elää näin joka päivä!" <3

Ja sitten josko vähän näitä iloisia kuulumisia! Amsterdam oli ja meni ja ah, kyllähän sinne on joskus vielä uudemmankin kerran päästävä. Taas oma pieni maailmani sai jälleen perspektiiviä. Tuolla ne vaan elelee korkeissa, kapeissa taloissa, joiden ylin kerros muodostuu kapeasta huoneesta ja ikkunasta, jonka yläpuolella on narulle pyörä, jonka avulla muutetaan ikkunoiden kautta huonekaluja sisään. Etupiha muodostuu rappusista, kapeasta kävelykadusta ja kanaalista. Päivää voi paistatella istumalla kaverin kanssa ahtaasti, mutta iloisesti rappusilla viinilasit täytettyinä. Ohi ajelee sikinsokin niin kypärättömiä mopoilijoita kuin pyöräilijöitä etutarakkaan kiinnitettyjen puulaatikoiden kanssa. Laatikko saattaa olla koristeltu tarroilla ja kukilla. Korkeiden talojen alimmassa kerroksessa saattaa olla asunnon omistajan pieni baari, jossa omistaja tarjoaa turisteille keksejä ja koira tulee tervehtimään ja siirtyy retkottamaan omalle pedilleen koiranlelujen vierelle. Jostakin pienestä välistä ja kulmasta voi löytyä myös kahvila, jonka terassi on kyhätty eturappusille ja terassille tulee kiivetä kaiteen yli. Kahvilasta saa kuumaa vettä mintunlehtien kera, jonka tarjoilee sinulle huonosti englantia puhuva hymyilevä pappa. Minne vain käveletkin, ympärilläsi on kokoajan postikorttimaisemia. Tosin, monet talot ovat hassusti hieman kallellaan, liikkeeseen astuessasi et tiedä oletko humalassa vai onko lattia mutkalla. Liikkeet ovat omalaatuisia ja persoonallisia kuten kaupunki ja talotkin. Talojen ulko-ovista ei kaksimetrinen mahtuisi sisään eikä ehkä hieman tukevampikaan. Asunnoilla ei ole etupihoja, mutta luonto on tuotu lähelle runsailla kukkapurkeilla ja kasveilla. Ihmiset korjaa pyöriään kaduilla. Kanaalit ovat täynnä veneitä. Veneet on ankkuroitu ja niissä asuu ihmisiä. Kuin kelluvien omakotitalojen naapurusto. On hienompaa, kattokruunuin sisustettua venettä ja taas venettä, jonka kannella kuivataan pyykkejä pyykkinarulla. Kelluvilla venetaloilla on kuitenkin postilaatikot maalla. Moniin taloihin näkee ikkunoista sisään suoraan olohuoneeseen taikka papan keittiöön. Katse saattaa vahingossa harhailla siinä ihmettelyn ja ihailun lomassa kellarikerroksen ikkunaan, jossa on pehmustettu tuoli, jolla nainen istuu alusvaatteisillaan. Myös punaisten lyhtyjen valaisemilla kaduilla vähäpukeiset tytöt koputtelevat ikkunoiden takana lasiin herättääkseen turistien huomion. Museoita on paljon ja paljon on myös turisteja jonottamassa kulttuurin perään. Tunnelma on erikoinen, vapaa, persoonallinen ja huoleton. Amsterdamiin ei voi muutakuin rakastua!

ihan oikiaa minttuteetä patiolla<3